Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikajärjestys

Vihreän viinan yöt

nuoruuteni kadottua
hämärä kasvoi ympäröiviksi seiniksi,
tahmaiseksi huuruselliksi
aika valui
huuhtoi ovet ja ikkunat
ja vaikeroi,
kun ei muuta osannut

yöt loistivat, loimusivat, lomittuivat, sekoittuivat,
vaipuivat yhä kauemmas,
hortoilivat, hourailivat kipujaan, kaipuutaan
muodostivat muhkuraisia, murenevia, muotoaan muuttavia
hiekkaunelmakarttoja vaikeimpaan
ja puhurit yltyivät, ärjyivät sumua, satoivat tuhkaa ja nokea

kasvoivat pulleina kuplina, kiehuivat, ääntelivät, kihisivät,
narskauttivat korkkeja, kiskoivat rotkoihinsa

kutsuivat apua,
kutsuivat jumalia, enkeleitä,
tai edes toista ihmistä,
sytyttivät merkkitulia, huusivat pimeyksiin,
käänsivät kiviä,
kirosivat loputtomia taipaleita,
kutsuivat,
sillä janosivat sanoja
joita ihminen ei voi itselleen lausua
ja janosivat lupausta,
vakuutusta, vannottua valaa

katsoivat viistosta,
katsoivat vihreää viinaa himoten, läikkyen
katsoivat tuomiten, tuhoten, turmellen,
tuntematta enää mitään
riepottelivat ja runtelivat,
josko edes yhden kyyneleen,
mutta ei enää edes sitäkään

katsoivat menneitä syksyjä ja talvia,
upottavia umpihankia,
pakkasen kohmettamia unelmia,
myräköiden kinoksiinsa hautaamia kirottuja korulauseita,
joiden varaan olisi täytynyt laittaa kaikki
joita olisi tullut toistaa yhä vähemmästä ymmärtäen

katsoivat pitkää pimeyttä,
joka sokaisee silmäys kerrallaan,
tekee pahaa,
nyrjäyttää mielen
unohtaa kaiken hyvän,
kaiken jossa oli vähänkään valoa ja toivoa
unohtaa itsensä elämän

tuo kaikki surussaan suurenmoista!
tuo kaikki epätoivossaan loistokasta!
tuo kaikki inhimillisyydessään irvokasta!

rikkinäisiä säkeitään kolkot yöt kohmeissaan horisivat,
piehtaroivat innoissaan,
sillä tiesivät viisauden,
tiesivät salaisuuden tummien vesien usvan takana

että täällä kohtaisi vaikeimman, kivuliaimman
jos ratkaisisi solmunsa
antaisiko periksi, luovuttaisi, tekisi muutoksen
antaisiko anteeksi itselleen?
keksisikö silti keinon
olla kovettumatta,
muuttumatta katkeraksi?

aamut olisivat
valossaan uudenlaisia,
askeleet painautuisivat tutkimattomille poluille reippaina
käsi nousisi merkiksi kiitoksesta, tervehtiäkseen, iloitakseen, hyvästelläkseen
ihmetelläkseen loputtomilla tavoilla maailmaa ja elämää

aamujen lämpöisissä lakanoissa
lepäisin hetkisen,
odottaisin tovin
jos puhuisin,
puhuisin runoilijoiden kieltä
jos kuulisin,
kuulisin vain hyvän
jos katsoisin,
niin kauas silmiisi

olisiko niissä sama loisto,
sama polte kuin minulla?
katsoisivatko ne takaisin erilaisina,
kuin mikään muu?
katsoisivatko ne kertomaan
sanomatta jääneen?


-Ville Pohjalainen

Annetut kommentit

Kukaan ei ole vielä jättänyt kommenttia.

Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (2 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty