Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Aikojen parhaat

Kuvittelen sinun syövän kynsiäsi

Kuvittelen sinun syövän kynsiäsi
koska olet ollut niin kauan
nälkäinen
olet odottanut että joku huomaisi
kuinka vapiset
kun täytyy puhua elämästä
yksityiskohtaisesti
aivan liian tarkasti

minä odotan sinua tässä huoneessa
käänny kaksi kertaa vasemmalle
jatka sitten eteenpäin
älä pysähdy

luulen että et voi erehtyä

oven tilalla on tyhjä aukko

kuka tahansa voi tulla

ja kuka tahansa voi lähteä


kuvittelen sinun syövän kynsiäsi

kuvittelen elämän olevan täynnä yksityiskohtia

jotka täytyy unohtaa

Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Niko Nuutinen

Annetut kommentit

mietin tässä ensin, että on varsin miellyttävää ettei kokoelmillasi ole selkärankaa otsikon muodossa, vaan kaikki mikä liikuttaa kirjoitukset sisältä välittyy muodossaan tasavertaisesti puhutellen yksimielisesti. runoillasi tuntuu olevan tapana asettua rinkiin, jolloin on valittava paikkansa joko keskelle tai jäädäkseen selän taakse, osattomaksi (tietysti joukkueurheiluun liittyvät viittaukset saattavat viedä kaiken...) Luulen ymmärtäneeni logiikastasi jotakin. (kolmas vasenhan olisi tulosuuntaan, riippuen tietysti etäisyyksistä)

Onhan tämä runokin jonkunlainen kehä yksilöllisyydestä, läheisyyteen, yksityiseen. tyhjä aukko on merkityksellinen väylä, tyhjyys kun tuntuu osoittavan vain itse tilanjakajaan, aukkoonsa kaiken tyhjäksi tekevään, valintoihin. kaipa jokaisen oikeus on siten päätöksentekovallassa.

"voisitko lukita oven puolestani"
Tyly ja pistävä. Empä osaa muuta todeta.
En tiedä ymmärränkö tätä runoa, mutta jotain kiehtovaa tässä on, koska useampaan kertaan piti lukea. Ehkä löysin jotain omakohtaista tuosta kynsien pureskelusta ja yksityiskohtien karttelemisesta. Runon loppu luo kuitenkin niin synkän vaikutelman, että tekisi mieleni muuttaa ainakin viimeinen rivi "valoisampaan" suuntaan. Yksityiskohdathan ne nimenomaan kiinnostavia ovat.
En sano muuta kuin että. Vaikka se merkityksellisesti onkin varmasti hypertärkeä, niin kun mun tietokoneennäyttö näytti ensin runon loppuvan kohtaan "kuvittelen elämän olevan täynnä yksityiskohtia", olin lähes lyöty seinälle siitä miten hienosti tää loppui.

Sitten tulikin vielä yksi lause joka ikäänkuin taltutti kahden edellisen rytmin ja.. hitto, tenhon, en minä tiedä mikä sana siihen kuuluisi.
Pidin tästä. Vaikka toisaalta häiritsee se kynsien puremisen korostuneisuus. Miksi halusit sen niin keskeiseksi? Otsikossa ja kahdesti runossa. Itse olisin maininnut sen vain kerran. Koska pääasiana tuntuu olevan elämästä puhuminen. Ja sitäkin mietin, että olisiko sitä puhumisen vaikeutta voinut kuvailla muutenkin kuin kynsien pureskeluna. Ideana se on minusta hyvä, mutta toistuu liikaa. (Makuasia!) Tässä näkyy toisesta välittäminen, mutta samalla tietty etäisyys. "kuka tahansa voi tulla / kuka tahansa voi lähteä" Niin kuin terapeutti, kuuntelija, joka pitää väkisin tietyn etäisyyden ihmiseen, joka kuitenkin koskettaa samalla syvältä.
Tässäpä on hyvä runo. Tässä on jotain itselleni hyvin tuttua tunnelmaa ja sopivasti vierasta. Kolme ensimmäistä ja kolme viimeistä riviä nitovat täydellisesti runon umpeen. Jäi mietityttämään onko henkilö, jota kehotetaan kääntymään, huoneen sisällä vai ulkopuolella. Haluaako kertoja hänen jäävän vai poistuvan?
Tälle pitäisi voida antaa vähintään 7p.
Joku kysyy keskustelupalstalla, täytyykö runossa olla sisältöä ja sanomaa. En ole ikäväkseni ennättänyt tutustua mielipiteisiin siellä, mutta ko. keskustelun aihe tuli mieleen, kun luin tätä runoa tässä.

Täällä Aukeassa kohtaa eri tekijöiltä erilaisia runoja. Yhteenkään täysin mitättömään runoon en ole täällä törmännyt, mutta on joitakin kirjoittajia, joista tietää jo nimen huomattuaan, että nyt on odotettavissa jotain sellaista, joka tuottaa iloa lukijalle ja valmistautuu vaistomaisesti vastaanottamaan runon antia, ja harvoin joutuu pettymään.

Mietin, mikä on se jokin, joka saa runon tuntumaan niin hyvältä, että siitä ilostuu. Tämä asia kuuluu niihin, joita on vaikea määritellä, mutta sen voin omalta osaltani sanoa, että runo ilman sisältöä jää minulle koristeen tasolle, vaikka se olisi kuinka taidokkaasti tehty. Saattaa olla hienoja kielikuvia, upeita heliseviä sanoja, mutta jostain syystä ne jättävät tyhjän olon. Ja tietenkin, uskon, että kaikilla on sama tunne, että jos runo edes jollain särmällään koskettaa juuri minua, lukijaa, tuntuu runo hyvältä.

Tätä runoa lukiessa tuli tunne, että runon sisällä oleva henkilö puhuttelee suoraan minua. Vaikka en pureskele kynsiäni kirjaimellisesti, kuvaannollisesti voin sitä tehdä, se tuntuu tutulta, koen runon sisällön niin läheiseksi, että on kuin "se olisi minusta kirjoitettu" :) Joka ainoa sana tässä riipaisee, omituista. Olen kuin vastaanotolla, jossa minulle annetaan neuvoja, opastetaan, puhutaan ystävällisellä äänellä, lämpimästi ja viisaan tuntuisesti. Noudatan ohjeita empimättä, ne tuntuvat turvallisilta. Uskon, kun sanotaan: "luulen että et voi erehtyä / oven tilalla on tyhjä aukko / kuka tahansa voi tulla / ja kuka tahansa voi lähteä". Koen helpotusta tämän kuullessani. Ja se, että "elämä on täynnä yksityiskohtia, jotka täytyy unohtaa" tuntuu kuin niitä sanoja olisin odottanut. Jos itse sanoisin ne itselleni, epäilisin, onko näin. Toisen sanomana se tuntuu varmalta ja huomaa ajattelevansa: juuri noin, noin sen täytyy olla. "olet odottanut että joku huomaisi
kuinka vapiset / kun täytyy puhua elämästä / yksityiskohtaisesti /aivan liian tarkasti". Näin. Luulen, että jokainen meistä kokee nämä sanat lohduttavina: en ole ainoa, joka vapisee joskus nälästä jonkun asian kohdalla ja elämästä puhuminen on tärkeintä, mitä tiedän. Hieno runo. Sammuttaa osaltaan nälkääni, joka jäytää sisuksia niin kauan kunnes minulle tarjotaan täyttävää ravintoa. Sitä saa yleensä kirjoista, musiikista tai oikeammin sanottuna yleensä taiteista, ne ruokkivat ihmistä. Niistä tulee hyvä olo.
Oho. Olen lukenut runosi ties kuinka monta kertaa enkä jotenkin saa tästä tarpeekseni. Tulee lähelle, mutta pysyttelee silti vähän ulottumattomissa. Tuntuu että ymmärrän tämän ja kuitenkaan en osaa sanoilla tarkkaan kertoa mistä tässä on kysymys. Sellainen jännä tunne sisälläni jatkan kokoelmassa seuraavaan runoon. Pidän, valtavasti.
Venlan kanssa samoilla linjoilla. Runosi ovat hyviä. En ole pettynyt.
Venlalle vihreä peukku. Olen samaa mieltä siitä, että tämä puhuttelee suoraan minua. Helposti ja vaivattomasti, silti mielenkiintoisesti. 5 p.
En oikein jaksanut lukea muita kommentteja joten nyt tulee ehkä jotain samaa. Mutta luin tuota runoa kuin oisin edennyt jossain lumoavassa labyrintissä. Aluksi mua ärsytti tuo töksähtelevä rytmi mutta sitten totuin. Hieno. Jännä. Haluaisin tietää lisää.
Tästä oli tullut niin paljon positiivisia kommentteja, että annoin tälle paljon aikaa - siitä huolimatta - tyhjäksi jättää, tämä ei puhuttele minua yhtään.
Tämä on hieno. Niin totta. Osuu minun elämääni, joten puhuttelee. Hyvä rytmi, oikea tunnelma.
Sinänsä hieno ja taitava tunnelmakuvaus joka toimii.En tiedä miksi minulle tulee hieman ulkopuolinen olo. Aivan kun en pääsisi runon maailmaan mukaan. Yhtä kaikki tämä on taidokasta.4.pistettä.
Niinpä, nälkäisiä ja janoisia taidamme olla. Hyväksyntää, lämpöä ja läheisyyttä janoamme. Sisällämme on amme, josta janoomme ammennamme.5p
Olen ihan kamalan tykästynyt. Yksi unohdettava yksityiskohta lisää, 02:05 lähtee juna etelään.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4.24 (21 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty