Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Puhu minulle totta, ole ilkeä

Joskus nukumme vierekkäin, olemme rauhallisia ja onnellisia, vaikka emme sittenkään ole. Olemme väsyneitä ja pelkäämme kaikkea, ja hengitys tasoittuu vasta kun luulemme elävämme kauempana tästä. Oli aikoja jolloin emme juoneet tai tupakoineet, kädet olivat ympärillämme, käsiä ja muita raajoja oli kaikkialla, ei ollut omia sormia tai omia selkälihaksia ollenkaan. Joskus nukumme vierekkäin ollaksemme taas eksyneitä, rakastuneita, emme tienneet asioita lainkaan, emme pelänneet mitään, emme ihmisiä emmekä muutakaan, vaikka olimme eksyksissä. Vähissä luuloissa ja toiveissa emme tahdo olla yksin, sillä ihminen on paha, nukumme vierekkäin. Puhumme yhteisiä tarinoita, nauramme syvältä, kokonaan alhaalta syvältä, sillä emme jaksa pelätä sen menevän pois, me nauramme todella syvältä korkealle.

Joskus en tiedä, saanko laulaa jonkin laulun sanoja, mitä niissä on, en tiedä. Haluaisin kysyä sinulta, mutta ehket sinäkään saa sanoa niitä ääneen, en tiedä! Se on pelottava välähdys, ääni oli olemassa hetken ja katosi lauluna.

Oli vähän lunta, vettä ja ehkä vähän itkua, lopulta itkua oli kaikkein eniten. Oli aikoja, jolloin rakastimme periaatteita, emme tahtoneet juoda tai polttaa tupakkaa, tavata vieraita silmiä, katsoa niitä tai kääntyä niistä pois, emme tahtoneet laittaa kämmeniä vieraille rinnoille, työntää etu -ja keskisormia vieraaseen vittuun.

On aikoja, jollon rohkeuden tekemät periaatteet eivät ole voimassa, sinäkin tunsit jotakin kosteaa, et ehkä ymmärtänyt, ettei ole enää korjattavaa, että kaikki on jo märkää ja pilalla. Että näin elämäsi kääntyi todella minusta pois. Nyt ehkä saatat olla viisaampi, varmaan oletkin, et uskalla kohdata vieraita kasvoja, työntää sormiasi vieraan vittuun. Et uskalla katsoa vierasta selkää, koskettaa sitä tai kuunnella sen läpi sisäelimiä, ehkä voimakasta sydäntä. Koskettaa selkää ja kuvitella että se sopisi joskus sinun vatsaasi, rintojasi vasten, että se olisi sinun, et uskalla maistaa torson vieraita rintoja, ja ehkä jos sanot rakastavasi, pelkäät kaikkia kirjaimia, että lause menee loppuun.

Joskus nukumme vierekkäin, nauramme syvältä, laitan käteni reidelle, eikä se ole vieras, en pelkää yhtään, ei minun hengitykseni vingahtele. Työnnän sormeni vittuun, joka ei ole vieras, ah.  Katson silmiä, jotka eivät ole vieraat, tunnen tuhansien vuosien ikiaikaiset parahdukset kaukaa, sormien otteen joka on ollut olemassa monta kertaa ennenkin, kaikki tulee kuten monta kertaa ennenkin, olen turvassa. Muualla pelkäät joka kirjainta, hetkiä jotka kulutat puhumiseen, pelkäät että lause menee loppuun, ja lause menee loppuun.

Tarina
-Rosa Garfunkel

Annetut kommentit

4p, ihan jees, parempi kuin aukean jutut keskimäärin
Minustakin tämä on hyvä. Vahvaa kerrontaa, rohkeaa, paljastavaa, melkein vimmaista. Pettymys ja muistelu ovat tässä pääosassa. Hetkittäin se palaa, entinen, ja tulee lähelle, on lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Loppu: "Muualla pelkäät joka kirjainta, hetkiä jotka kulutat puhumiseen, pelkäät että lause menee loppuun, ja lause menee loppuun." - on hyvä!
Upea. Kolahti, kaikki tässä. 5 pistettä.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 4 (4 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty