Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

puu

olen oksalla jotta oppisin tulemaan alas
nämä puut ovat tuulesta tehtyjä, eläimille
ei tytöille jotka murustavat jäkälän sormiinsa
jättävät puolukat metsään liian happamina

he eivät opi äideiltään miten tehdään hillo
miten rapeat lätyt
he oppivat juoksemaan, tärkeää sekin
mutta veri kurkussa he seisovat suksillaan suolla
lumessa kuin se muka kantaisi

aina kartetaan valoa
minä taitan päätä toisen oksan alta
iho viileänvalkoisena varjelen itseäni kesältä
en nouse enkä putoa
huojun kun puu

Edellinen työ Näyttelyn etusivulle
Näyttelyn yhteenvetosivulle
Seuraava työ

-Marjo Airisniemi

Annetut kommentit

Ihminen luonnossa, takertuneena tuulessa heiluvaan oksaan (itsekin heikosti luontoon sidottuna), pohtimassa luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta, kertomassa miten ennen luonto oli ihmistä vahvempi, se oli antava osapuoli, kun taas nyt osat ovat vaihtuneet, ihminen on heikoilla ja kuin sormi suussa luonnon suhteen, ei sitä ymmärrä, ei osaa ottaa luontevasti vastaan sen tarjoamia lahjoja, "kuin veri kurkussa he seisovat suksillaan suolla lumessa kuin se muka kantaisi". Runominä on siinä kuin puolivälissä ihmisen ja luonnon välillä. Kuitenkin vielä luontoon takertuneena, siihen samaistuneena ja sen arvon ymmärtäen.
"iho viileänvalkoisena varjelen itseäni kesältä /en nouse enkä putoa/ huojun kun puu"
nyt en ymmärrä, en kyllä pisteistä muutenkaan ymmärrä vaikka osaankin kai aika hyvin laskea niitä yhteen ja järkevästi asetella asiat vertailtaviksi keskenään, mikä ei ole tapa josta voisi olla ylpeä vaikka siitä varmaankin sanottaisiin, että noniin mutta luotetaan sitten arvostelukykyyn ja eletään kunnolla, en kuitenkaan ole millään tavalla vapaamielinen ja hyvin suhteessa kaikkeen muuhun varsinkaan paikallaan tapahtuvaan. kirjoitan kuitenkin tähän mielipiteeni kokonaisuudesta niin pitkälle kun siitä muistan ja juuri tähän siksi, että tämä runo on paras siis ei verrattaessa näihin muihin vaan ihan yleensä, tosi hyvä, ja luultavasti ainakin osaltani kuvastaa itsenäisesti edustaen kaikkea sitä mitä tämä vaahto kertoo meille tästä kokonaisuuudesta ja kaikesta mitä kirjoitit. kaikki on niin tuttua ja asenne kaikkea tuttua kohtaan sekin kovin tuttua, ja erityisen ymmärrettävää kaikki se mitä sanot, näistä tulee niin moni asia mieleen, on hyvä kulkea hitaasti, melkein yksi kerrallaan, toisin kuin niin jotta hotkaisisi kaiken kerrasta, sillon jää helposti jotain kurkkuun tukkoon ja jos ei niin sitten on vatsa sekaisin illalla, niin kuin varhaisina aamuina. tässä on semmoista primitiivistä ajatusta, kovin pohjimmaista (todellisuudesta ainakin ensin asetelmasta ja ihmisestä itsenään), sitä mikä ei enää muulta näy, muuna kuin jonain toisena, mutta ei minään perustavana, koska se on vastuutonta, eikä vastuuttomuudesta kasva yhteiskunnallisia asioita/mitään hyvää, yhteiseen. ei sellainen ole menestystä.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3.86 (14 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty