Parahin Aukea.net sivuston käyttäjä. Apuasi kaivataan. Ole hyvä ja käy lukemassa viesti Aukean tulevaisuuden näkymiin liittyen
Etusivu - Info - Palaute - Haku - Arkisto - Keskustelu - Yhteisöt - Teemat Valokuvaus | Muu kuvataide | Kirjallisuus
aukea.net/kirjallisuus
Rekisteröidy - Salasana unohtui? - Kirjaudu sisään 
Arkisto

Kotiinpaluu

Kotiinpaluu

Syksyn tuuli pyörittää Sarin hiuksia ja sekoittaa kampauksen. Sari tuntee kuinka tuuli tunkeutuu
ohuen takin läpi ja muistuttaa voimastaan. Tuuli, jota Sari ennen kirosi, tuntuu nyt rakkaalta
ystävältä. Sari sulkee silmänsä ja hengittää pitkiä henkäyksiä nauttien joka hetkestä.
Hän jatkaa matkaansa kiemurtelevalla soratiellä kivien rapistessa hänen kenkiensä alla.
Tien varrella olevat koivut huojuvat mukaillen myrskyisän tuulen toiveita. Puiden
oranssinkirjavat lehdet lentelevät edestakaisin, kuin kilpaillen keskenään.
Kesken lehtien leikkisän tanssimisen tuulenpuuska tarttuu niihin ja lennättää
ne hänen ohitseen ojanpientareelle. Hän seuraa katseellaan niiden kulkua
ojan pohjalle, missä ne jäävät kellumaan ruskean veden pinnalle.

Sari siirtää katseensa eteenpäin ja näkee tummanharmaan massan vellovan ylös ja
alas. Hän hengittää jälleen hitaasti ja pitkään, ja tuntee niin tutun tuoksun. Miten
hän onkaan kaivannut sitä poissaollessaan. Sari kävelee lähemmäksi ja kuulee yksinäisen lokin
kimeän kiljaisun yläpuoleltaan. Lokki antaa tuulen kuljettaa itseään kauemmas ja päästää
uuden kutsuhuudon ilmoille. Läheiseltä saarelta kuuluu toisen yksinäisen lokin yksinäinen
huuto. Kuin miettien kuulemaansa lintu ajautuu tuulen mukana kohti saaren kärkeä.

Sari astuu vielä muutaman askeleen ennenkuin seisahtuu paikoilleen. Hän sulkee silmänsä
uudelleen ja jää nauttimaan tunteistaan. Hän nostaa kätensä sivulleen ja tuntee olevansa kuin
tuo yksinäinen lokki taivaalla kaartelemassa. Tuuli riepottaa häntä ja hän antaa sen voiman
tuntua kehossaan. Hän miltei toivoo voivansa nousta lentoon linnun lailla, myrskyn mukaan.

Sari laskeutuu isolle rantakivelle ja istuutuu alas nauttien rantaan tulevista tyrskyistä.
Ja välittämättä kylmyydestä, hän  riisuu kenkänsä ja sukkansa, ja kastaa varpaansa meren
aaltoihin. Tyrskyt heittävät pisaroita Sarin kasvoille ja hän maistaa suolaisen maun
huulillaan. Hän tuntee meren läsnäolon koko kehossaan, joka solullaan.

Nuoruuden haikailua
-Virpi Honkonen

Annetut kommentit

kaunis pätkä vapauden kaipuusta, 3p
Kiitos. Yritys oli ilmaista, kuinka mahtava syksyinen meri on mutta täytynee todeta, että sanat ei siihen oikein riitä.:)
"Haikailua" on todella terävänäköinen ilmaisu. Jälleen hyvin kirjoitettu, mutta tarinana hieman kesken. Nyt nuo neljä proosatyötäsi luettuani sanoisin, että ne olisivat sopineet ehkä kokoelmaksi, koska ovat kuitenkin kaikki hyvin samankaltaisia. Positiivisen puolelle kallistuvia, tunnelmoivia ja melko yksimerkityksisiä. Tämän nimenomaisen tekstin kieli oli kyllä huomattavan lyyristä. Ei välttämättä huono asia, mutta muutamat ilmaukset ehkä olivat turhan kuluneita. Kolme pistettä.
Vapaudenkaipuusta en tiedä, ehkä se sekoittuu mielessäni lintuun ja kotiinpaluun teemaan. Kotiinpaluun yhteydessä lokkiin samaistuminen syksyisine kutsuhuutoinen jää mietityttämään. Vanhat lokithan lienevät ihan ensimmäisiä muuttajia, muistelen että eräiden lokkilajien vanhemmat yksilöt lähtevät syysmuutolle jo ennen kuin viimeiset kevätmuuttajat pääsevät Suomeen! Nuoret lokit pysyvät pitempään ja syksyllähän ne "lähtevät kotoa". Ja millaista onkaan olla yksinäinen lokki? Nehän ovat yhdyskuntalintuja.

Mua kiehtoo tuo subjektien käyttö lausetasolla: Sari (ja hän), tuuli, lokki (ja lintu), tyrskyt, [puiden oranssinkirjavat] lehdet, melko eheä kokonaisuus. Hienoa tekstiä, tarina kiinnostaisi molempiin suuntiin, ennen ja jälkeen. 4p.
Kommentointi sallittu ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille.

Annetut pisteet

12345
ka. 3.2 (5 ääntä)

Kaikki teokset © tekijänsä - luvaton käyttö kielletty